Monet on pyytäny tekee tämän postauksen, jossa kerron vähän mun aivojen sisäsistä jutuista viimeisiltä viikoilta. Mietin, että teen sen enkuks mut mitäs turhia jos ne usa kaverit ei tätä lue:) host-äiti ja sisko kuiteski käyttää google translatee;)
Tänään (july 30th) tuli täyteen 3viikkoo kotona. En koskaan tiennyt että laskisin päiviä kuinka kauan oon ollut erossa niistä ihmisistä ja siitä kulttuurista, mutta valitettavasti mun kohal se just meni noin. Mun onnekseni mä sain ihanan elämän siellä, mutta sen jättäminen ei ollukaan se juttu. Vaikeinta oli tottua elämään ilmab kaikkea-kaikkia- keihin ja mihin olin tottunut. Ikävöin ihmisiä yli kaiken: kun netissä näkee vaikka mutä kuvia tai kuulee ihmisistä niin mä tuun kateelliseks. Mua inhottaa etten oo siellä kuulemassa niitä asioita, mitä ennen kuulin. Mulle ne ihmiset ei tekstaakkaan joka päivä. Ikävöin niitä, ihan vaan mun parhaita kavereita ja perhettä. Toiseks vielä mikä hitsin kulttuurishokki!!! Aarrgghh, kyllähän mua tästä varotettiin, mutta en mä tajunnut että tänne tuleminen ottais nii hermoon:D kulttuuri aka kieli, ruoka ja ihmiset on kyl hit aika hard koska en vaa pysty wrap my brain around it että suomi on vielä niin "sisäänpäin kääntynyt maa". Ei enää moikkailla tuntemattomille ja pidetä randomeja keskusteluita uusien tuttavuuksien kaa vaikka siinä puiston penkillä, ei auteta ihmisä niin paljon tai huomioida eikä sanota bless you kun toinen aivastaa, ei mulle eikä muille.
Tää kuulostaa kauheen masentavalta joten kerroin vain sen, että ei se ole NIIN kamalaa. Mun ihana perhe on auttanut mua sikana; ollaan aina oltu kulttuurien valtaama perhe ja kunhan vaan monipuolistuttiin lisää. Oon saanut puhua tosi paljon mun kokemuksista ja tuntuu että ihmiset on kuunnellut. Ja tietysti poikkeuksia on ihmisten kaa kommunikoinnissa; yksi tuleekin juttelemaan kaupassa niin johan tulee hymy naamalle! Ja vielä paremmaks menee tää teknologia; pystyn skypettää ja tekstitellä ihmisten kanssa. Ja tietysti oon saanut tukea, josta kiitän aivan valtavasti. Tämä olikin vaan semmoinen kokemus tänne tulokin että vaatii aikaa että tottuu kaikkeen. Ehkä taustalla on vain se pelko että ihmiset unohtaa. Mutta pelon kanssa ei eletä! Mulla oli niin ihana vuosi enkä malta odottaa nähdä mun rakkaita amerikkalaisia ja puhua tuntemattomille:)
Elikkä in a nut shell: totuttelemista vaatii mutta hyvään suuntaan menossa. Ihana asiahan se kuitenkin loppujen lopuks on kun on jtn mitä ikävöi niin paljon. Muistutus vain tuleville vaihtareille että kyllä se siitä:)
Tässä oli nyt vika postaus täältä vaihto blogista. Näitä tekstejä tuun innolla lukemaan myöhemmin elämässä ja jakamaan mun kokemuksia uusien ihmisten kanssa. Kaipa tää vaihtovuosi on nyt officially over. Haikeilla mielin hyvästelen tämän vuoden mutta kaikki minkä koin ja minkä pystyn säilyttämään elämäni loppuun asti-oon siitä ikuisesti kiitollinen.
August 14th 2013 - July 7th 2014 Edinboro, PA
Kiitos ja nähkäämme pian <3
My dear Anna, thank you for taking time out of your life to share it with me, my family and our community in Edinboro. You brought so much joy to our lives and we miss you very, very much! Your smile, your optimism and those lovely faces of yours are among the memories that make me smile when I think of you. Until we meet again. . . may the Lord be above to watch over you, beneath you to sustain you, behind to encourage you, before to show you the way, and within you to give you peace <3 Live in peace <3
VastaaPoista