tiistai 29. heinäkuuta 2014

From Pennsylvania to Finland: a life in a year

Moikka! 

Monet on pyytäny tekee tämän postauksen, jossa kerron vähän mun aivojen sisäsistä jutuista viimeisiltä viikoilta. Mietin, että teen sen enkuks mut mitäs turhia jos ne usa kaverit ei tätä lue:) host-äiti ja sisko kuiteski käyttää google translatee;) 

Tänään (july 30th) tuli täyteen 3viikkoo kotona. En koskaan tiennyt että laskisin päiviä kuinka kauan oon ollut erossa niistä ihmisistä ja siitä kulttuurista, mutta valitettavasti mun kohal se just meni noin. Mun onnekseni mä sain ihanan elämän siellä, mutta sen jättäminen ei ollukaan se juttu. Vaikeinta oli tottua elämään ilmab kaikkea-kaikkia- keihin ja mihin olin tottunut. Ikävöin ihmisiä yli kaiken: kun netissä näkee vaikka mutä kuvia tai kuulee ihmisistä niin mä tuun kateelliseks. Mua inhottaa etten oo siellä kuulemassa niitä asioita, mitä ennen kuulin. Mulle ne ihmiset ei tekstaakkaan joka päivä. Ikävöin niitä, ihan vaan mun parhaita kavereita ja perhettä. Toiseks vielä mikä hitsin kulttuurishokki!!! Aarrgghh, kyllähän mua tästä varotettiin, mutta en mä tajunnut että tänne tuleminen ottais nii hermoon:D kulttuuri aka kieli, ruoka ja ihmiset on kyl hit aika hard koska en vaa pysty wrap my brain around it että suomi on vielä niin "sisäänpäin kääntynyt maa". Ei enää moikkailla tuntemattomille ja pidetä randomeja keskusteluita uusien tuttavuuksien kaa vaikka siinä puiston penkillä, ei auteta ihmisä niin paljon tai huomioida eikä sanota bless you kun toinen aivastaa, ei mulle eikä muille. 

Tää kuulostaa kauheen masentavalta joten kerroin vain sen, että ei se ole NIIN kamalaa. Mun ihana perhe on auttanut mua sikana; ollaan aina oltu kulttuurien valtaama perhe ja kunhan vaan monipuolistuttiin lisää. Oon saanut puhua tosi paljon mun kokemuksista ja tuntuu että ihmiset on kuunnellut. Ja tietysti poikkeuksia on ihmisten kaa kommunikoinnissa; yksi tuleekin juttelemaan kaupassa niin johan tulee hymy naamalle! Ja vielä paremmaks menee tää teknologia; pystyn skypettää ja tekstitellä ihmisten kanssa. Ja tietysti oon saanut tukea, josta kiitän aivan valtavasti. Tämä olikin vaan semmoinen kokemus tänne tulokin että vaatii aikaa että tottuu kaikkeen. Ehkä taustalla on vain se pelko että ihmiset unohtaa. Mutta pelon kanssa ei eletä! Mulla oli niin ihana vuosi enkä malta odottaa nähdä mun rakkaita amerikkalaisia ja puhua tuntemattomille:) 

Elikkä in a nut shell: totuttelemista vaatii mutta hyvään suuntaan menossa. Ihana asiahan se kuitenkin loppujen lopuks on kun on jtn mitä ikävöi niin paljon. Muistutus vain tuleville vaihtareille että kyllä se siitä:)

Tässä oli nyt vika postaus täältä vaihto blogista. Näitä tekstejä tuun innolla lukemaan myöhemmin elämässä ja jakamaan mun kokemuksia uusien ihmisten kanssa. Kaipa tää vaihtovuosi on nyt officially over. Haikeilla mielin hyvästelen tämän vuoden mutta kaikki minkä koin ja minkä pystyn säilyttämään elämäni loppuun asti-oon siitä ikuisesti kiitollinen.

August 14th 2013 - July 7th 2014 Edinboro, PA 
Kiitos ja nähkäämme pian <3

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

12hr...!

Moikka!

Nyt päätin viimeisen päivityksen laittaa koska nyt on siis sunnuntai 10:30pm ja huomenna 1pm lähdetään kentälle. Muistan kuinka viime elokuun 14th kirjottelin kuinka oudolta kaikki tuntui. Niinkui että mitään ei tapahtuis, epärealistiselta ja vähän niinkuin ikuisessa denial. Sama fiilis nyt. 

3000$ ja 327 päivää myöhemmin nyt ollaan tässä:
Hyvästit on sanottu kavereille ja sukulaisille, laukut pakattu, huone tyhjä ja eritoten mieli tyhjä. Se onkin se outo; mun sisko on innoissaan ja aika nervous actually koko jutusta meanwhile mä istun sohvalla ja tuijotan seinää koska en tiedä mitä ajatella. TIETYSTI HALUAN NÄHDÄ PERHEEN JA KAVERIT, mutta tää on enemmän kuin outoa. Samaan aikaan jännittää kauheesti ja oon innoissaan mutta toisaalta (niinkuin ennen sanonut) en ole valmis vielä. Mutta en taida koskaan olla. Mutta tänne palataan:) En tiedä miten huominen aikoo mennä mutta ei sitä voikaan suunnitella. Ei tämmöistä voi suunnitella, voi vaan halata ja kiittää sydämen pohjasta. 

Lennot menee: 
Erie-Chicago-Munich-Helsinki
Lento lähtee 4pm, Chicagossa 5h odotus, Münchenissä taas venailemassa ha Helsinki-Vantaalla tiistai illalla 7 aikoihin uskoisin. Toivottavasti lennot on mukavia ja ajoillaan:) 

Ihmiset pyys mua laittamaan vielä päivityksen kotiin paluun jälkeen ja miten sopeutuminen onnistuu; ois aika kiva laittaa mutta kattoo nyt:)

Tää oli nyt maailman lyhin päivitys mutta kaipa tää oli vain tapa tehdä tästä kaikesta officiall. Nyt se tapahtuu! 
SUOMI I'M ON MY WAY!💙
This was more than i could have ever asked for!

tiistai 1. heinäkuuta 2014

"I'll see you soon okay?"

Ahoi!

Alle viikko jäljellä tätä seikkailua. Tätä tunteiden myllerrystä ei kyllä kukaan voi ymmärtää, paitsi muut vaihtarit. Aloin aiemmin miettiä kuinka pöljää oli jonkun keksiä vaihtovuosi: laitetaan lapset yksin ympäri maailmaa uuteen paikkaan, laitetaan ne rakentaa ihan uusi elämä -rakastumaan siihen- ja sitten yhtäkkiä pitää hyvästellä kaikki. Niin paljon sopeutumista ja oppimista että pakostikin oon kasvanut ja muuttunut ihmisenä. Niin paljon oon näkynyt ja kokenut, että voin sanoa että tää vuosi oli nerkittävin ikinä. Monet vaihtarit samaan päätökseen päättynyt mutta kyllähän tää oli paras vuosi ikinä, mitä tulee koskaan olemaan, ja just sen takia onkin niin iloinen että tänne tulin. Samaan aikaan kyllä ylpeä olen, aika paljon taakse jätin ja sopeuduin uuteen. Kotona myös monet asiat muuttunut, että taatusti Paluukin on vaikee. On tää kyl ollut semmonen oppimiskokemuksia ettei mitään rajaa!

Mietin paljon ennen lähtöä tänne, että miten pärjään. Miten selviin yksin ihan uudenlaisessa ympäristössä; ei voi mammalle soittaa ja kysyä apua, sinähän ite selvität asiat. Myös huolestutti ikävä; en ole koskaan ollut kotikissa joten tiesin että eritoten mun kohdalla tulisi olee helppoa, ja niinhän se meni. Ehkä sen takia tää lähtö kirpaseekin niin kovin. Just niinkuin mainitsin; mä rakensin OMAN ELÄMÄN, yksin. Ja tää elämä minkä mä sain lammikon toisella puolella, Edinborossa, teki isoimman muutokseen mun elämässä ikinä. Mä menin uuteen kouluun, opiskelin uusia aiheita, koko vuosi meni yhdellä kielellä, tutustuin uusiin ihmisiin joka päivä, sain uuden kaveriporukan, uuden perheen ja koin asioita mitä suurin osa suomalaisista ei koskaan tule kokemaan. Kuinka etuoikeutetuksi mä itteni tunnenkaan! Nyt on tullut aika kuitenkin sanoa heippa. Ja myönnän, vaikein asia mitä koskaan olen tehnyt. Kun ite ymmärsin että okei tää oli nyt vika koulupäivä, vika kerta täällä ja tuolla, vika kerta kun syön tätä ruokaa...mitä tahansa! Niin kyllä surettaa. 

Vaikeinta ehdottomasti oli perhe ja ystävät. Mun kaverit on mun elämä, ja eilen (30th of June) piti sanoo heippa 15 parhaille ystäville. Ei hitto ku oli hankalaa. Mentiin niiden kesken pizzalle ja hengailtiin siellä Charlie's Pubissa  solid 3h varmaan kunnes ymmärsi että aika oli tullut. Mitä siinä edes ajatteli?! Tietysti hanat aukes muillaku ittelläni ja halit kesti muikeet 50minuuttii varmaan. En nyt siitä ala enempää kertoo mutta emmä enempää vois kiittää mun ystävii; niillä tulee aina olee paikka mun sydämessä, enkä koskaa niitä tule unohtamaan. Vaikka tiedän että kaikki näen ensi kesällä (tänne tulossa jeps jeps!) niin aina takaraivossa se pelko että asiat ei ole samoin. Tuskin tuleekaan; niinhän se munkin kohdalla on. Kokemukset muutti mut, hyvällä tavalla. Sen takia toivonkin että nää ystävät tulee aina olemaan mun rinnalla, ja tiedän että he tulevat. Pelko on vain oleellinen osa asiaa. Kaikki mun ystävät ketkä sinne tuli, tiedän että milloin ikinä nähdäänkään, niin samat vitsi ja inside jutut muistuu mieleen, nää ihmiset on mun elämä. Tietysti hyvästelemään surettaa ja murskaa kaiken mikä mun sisällä oli sillä hetkellä haha, mutta pian mä ne nään taas. Henk. Koht kiitokset:

Matt C.  Cassy T.
Matt M.  Keyara K.
Ryan G.  Erin & Linsey S.
Mike S.   Vicky & Bethany E.
Evan D.   Kristina F.
Chris L.   Ashley D.
Cole J.    Kayla F.
Ryan R.   
Jack S.    And Ali Schultz! (My Bestie<3)
Keller W.
Matt B.

Niin monille oon velkaa niin paljon, mutta koko koulun oppilaiden luettelointi ei onnistu nyt:) myöskään seuraavaan kuvaan ei kaikki päässyt, joten vain osa porukasta! Kiitos anyways!


Menin Alin luokse yökylään ja vietettiin vielä laatuaikaa. Oon niin iloinen että löysin parhaan ystävän, ja koska tiedän että Ali lukee tätä; I LOVE YOU ALLISON SCHULTZ. 

Myös perheen hyvästely pelottaa, onneksi sen aika ei ihan vielä ole, koska vielä 6 päivää jäljellä. Kuitmekin tiedän että jotenkuten samoilla linjoilla mennään kuin ystävien kanssa. LUCKY for me, mun perhe Katrin Kim ja mä kehitettiin semmpset suhteet ettei ne koskaan katoa. Äidinkin vaihtoperheeseen pidetään yhteyttä; tiedän itekkin että meijän Kennedy klaani pysyy yhdessä ku pikaliima!
Vielä on Washington edessä mutta siitä seuraavassa päivityksessä. Menee päivitykset nyt vähän sekaisin mutta läksiäiset oli viikkoa ennen, koska Washington joten kavereita en nyt enää näe. Eli tulee sitten matkapäivityksen jälkeen vielä lähdöstä ja kotiin paluusta:)

On ihan hirmu jännää lukea noita edellistä päivityksiä, koska vaikka kuinka yksityiskohtaisesti yritin kirjoittaa niin eihän se koskaan ole sama kuin itse paikalla oleminen. Tulee ikävä amerikkalaista elämää. Ja niinkuin kaverit sanoi, musta tuli amerikkalainen. Sen takia toivonkin että ihmiset siellä ei nyt ihan toivoa heitä mun suhteen kun uuden kulttuurin omannut tyttö saapuu takaisin suomeen. Kaksi viikkoa sitten vielä sanoin että palaan kotiin, valitettavasti ja onneksi se ei ole enää totta. Mulla on kaksi kotia, kaksi elämää, ja niiden yhdistäminen tulee olemaan vaikein tehtävä ikinä, mutta mä en sitä vaihtais mihinkään. Toivottavasti mummit ja kummit ja kamut ja mammat vain ymmärtää sen, että mä en tätä elämää voi jättää tänne. Se tulee mukana, tavalla tai toisella. Tää kokemus teki musta niin rikkaan! Mitä ikinä Suomessa tapahtuukaan niin mulla on hyvänen aika toinen koti ja elämä täällä! WAU! Tuun aina palaamaan tänne, yliopistoon jos hyvin käy. Enkä malta odottaa edes ensi kesään kun vierailen täällä! Mulla olisi ihan hirveesti kuvia mutta en nyt niitä laita tänne kaikkia mutta jos nyt muutaman ystävän naaman tänne repäsen;

Vasen alakulma kellon mukaisesti: Keyara, chris, keller and Cassy, Goff, mike&matt&cole&matt, evan, Vicky & beth, erin, Ali & derek. <3


Mama Schultz! 
Bestfriend and her dog <3 

Omasta perheestä vielä kuvia viimeisessä päivityksessä:) 

Sanoin viime vuonna lähtiessä, että ne hyvästit oli hankalat. Nämä ei mihinkään vertaa, mutta kuitenkin tiedän että pian nähdään. Instead of saying goodbye, lets just say "i'll see you soon friends".

Huhhuh, pian nähdään rakkaat suomalaiset! <3